Tapit

18.2.2012


Mihin nämä viikot oikein katoavat? Päivät sen kun pitenee, mutta aika vaan ei tunnu riittävän. Viime viikonloppuna hehkuttamani ideanjyvä on paisunut kuin pullataikina. Myöhäisillat ovat menneet keittiön pöydän ääressä koekappaleita tehdessä. Olen jälleen kerran saanut todeta, että yksinkertaisuuden tavoittelu ei ole kovin yksinkertaista. Eivätkä huonot työkalut helpota hommaa ollenkaan.

Kuten kuvista arvaatte, olen siis näpertänyt koukkuja. Tai pikemminkin tappeja. En löytänyt passelia mallia äidin leikkuulaudan ripustamiseen, joten tein itse. Lopputulos on simppeli ja minä olen tyytyväinen. Sivutuotoksena tappeja on syntynyt jos jonkinmoisia. Ihan hauskojakin. Niistä lisää myöhemmin.

Hauskaa viikonloppua!


Tappien kiinnitysmekanismi:
Tapin toiseen päähän porataan reikä, johon laitetaan hieman liimaa ja upotetaan jalkaruuvin toinen pää. Jalkaruuvi on ruuvi, jonka molemmissa päissä on kierre. Löytyy rautakaupoista. 
Anna liiman kuivua rauhassa ja ruuvaa tappi seinään.


22 kommenttia:

  1. Sorjat on tapit! Ja leikkuulauta on kuin tehty tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin? Oikeastaan tapit tehtiin leikkuulaudalle :)
      Oli tosi kiva tavata männä viikolla. Seuraavaa sessiota odotellessa...

      Poista
  2. Ihania tappeja! :) Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  3. siis tänään just bauhausreissulla mietin, ettei puisia ripustuskoukkuja vaan ole olemassa :D

    nätit!

    VastaaPoista
  4. Hienoja!

    Hyvää viikonloppua! Päivät muuten ovat todellakin pidentyneet! Nyt ei enää tarvitse työmatkoilla tarpoa pimeässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja aamulla herätessä päivä valkenee pian.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tapissa on jalkaruuvi ja tappi on ruuvattu seinään.

      Poista
    2. Kauniit tapit! Olen yrittänyt etsiä noita jalkaruuveja huonoin tuloksin, K-Raudasta löytyi vain hillittömän isoja. Mistähän ostit omasi?

      Poista
    3. Ostin Bauhausista. Sieltä löytyy useampia kokoja.

      Poista
    4. Kiitos tiedosta, sinne siis ruuviostoksille.

      Poista
  6. Hienot! ja niin on tuo kalakin : )

    VastaaPoista
  7. Ja on muuten upeet! Sekä koukut että kuvat. Nam.

    VastaaPoista
  8. Kyllä yksinkertaisuus aina toimii! Hienot on :)

    VastaaPoista